Miltä syömishäiriö tuntuu?

01.02.2021

Kirjoitan nyt henkilökohtaisimman blogikirjoitukseni koko tänä aikana. Olen keskittynyt valistamaan teitä terveydestä ja hyvinvoinnista mutta joustavalla tavalla. Täydellisyyden tavoittelu ei ole hyvinvointia. Sellaisten asioiden, joiden kanssa sinun on hankala elää arkeasi, tavoittelu ei tuo hyvinvointia.

Pyrkimys noudattaa erilaisia dieettejä, siinä kuitenkaan onnistumatta, ei tuo hyvinvointia. Se tuo pahoinvointia.

Tiedän, että sinäkin ehkä haluat elää terveellisemmin, haluat voida hieman paremmin, olla toimintakykyisempi, tavoittelet kiinteämpää vartaloa tai haluat välttää elintasosairauksia. Mutta nyt kerron, mitä täydellisyyden tavoittelu aiheutti sekä minulle, että lähipiirilleni.

Syömishäiriöitä ilmenee monessa muodossa ja vain pieni osa niistä on monen tuntemat anoreksia ja bulimia. Kaikkien kohdalla varsinaisen diagnoosin kriteerit eivät täyty, mutta syöminen, sen rajoittaminen ja muut siihen liittyvät tekijät rajoittavat elämää. Sekä sairastuneen itsensä että hänen lähipiirinsä. Syömishäiriöinen vanhempi saattaa tahtomattaan näyttää lapsilleen epätervettä esimerkkiä ja kannustaa ruoka- ja kehosuhteen häiriöön. Vaikka valmentajana kannustan terveelliseen elämään ja autan sen saavuttamisessa, kuuluu mukaan vahvana joustavuus, kehon kuuntelu ja kunnioittaminen sekä armollisuus itseä kohtaan.

Enemmän tietoa syömishäiriöistä, niiden synnystä ja hoidosta löydät vaikkapa Syömishäiriöliiton sivuilta täältä

Historia

En ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut painostani, lukuunottamatta teiniaikojen kauhistelua vatsamakkaroista, joita muodostui luurangonlaihaan varteeni istumalla lysyssä. Olen kasvanut Saarioisten valmispizzoilla ja ainoa värikäs lautasellani oli ketsuppi. Liikunta ja fyysinen aktiivisuus muutenkin on kuulunut elämääni, lukuunottamatta varhaisaikuisuuden vuosia. Olen liikkunut, koska se on tuntunut kivalta, en ole ajatellutkaan sen polttavan kaloreita. Mutta kasvoinkin ajalla, jolloin netti oli jotain uutta ja ihmeellistä kirjaston koneella.

Sain esikoiseni 13 vuotta sitten ja siihen saakka olin syönyt kun muistin ja silloinkin lihapiirakoita, kananuggetteja tai Heseä. Nyt piti alkaa miettimään lapsen ruokintaa ja tietenkin halusin tarjota lapselleni parhaat eväät kasvaa aikuiseksi. Se, että halusin lapseni syövän hyvin, ei johtanut edes ajatuksenhäivään siitä, ettäkö minä olisin voinut muuttaa syömisiäni tai elintapojani muutenkaan. Pärjäsinhän oikein hyvin tähänkin asti, ainoa mikä pisti miettimään, oli runsas tupakointini. Keuhkosyöpä pelotti, mutta vastaavasti sydänkohtaus ei.

En ehkä nähnyt ruokavalion vaikutusta terveyteen, ainoastaan painoon ja kaikkihan oli vallan hyvin kun olin hoikka.

Syntyi toinen lapsi. Huonot yöunet, taapero jaloissa ja vauva sylissä, kaverit baarissa, työyhteisö yörytmissä, huonot tavat kaikkeen syömiseen liittyen, takana parit hautajaiset ja rinnalla toinen aikuinen, joka oli aivan yhtä hukassa tämän kaiken kanssa. Sanotaanko nätisti, että pakka hajosi. Kiinnostuin saliharjoittelusta ja liikunnasta jälleen muutenkin, mutta nyt mukana oli kehonmuokkausajatus. Kasviksia ilmestyi lautaselle ja aloin tiedostamaan perusteita energiansaannista ja -kulutuksesta.

Syömishäiriön kehittyminen

Lapset kasvoivat ja huoli heidän sekä tietenkin omasta terveyden ylläpidosta kasvoi. Tahdoin olla lasteni elämässä mahdollisimman hyvä esimerkki. Some kehittyi ja hieman yksinäisyyteen taipuvaisena viihdytin itseäni siellä ja samoihin aikoihin sain kuopukseni. Aloin törmäämään netissä artikkeleihin terveyttä vaarantavista ruuista, lisäaineista, ruokailuvälineiden ja jopa vaatteiden kemikaaleista jne jne jne. Yhden vaaran eliminointi ei auttanut, luin pian taas uudesta vaarasta. Syöpää, hedelmättömyyttä ja kuolemaa vaani kaikkialla. Tupakoinninkin olin lopettanut, koska syövän pelkoni kasvoi tarpeeksi suureksi.

Sen sijaan, että olisin ruokakaupassa nähnyt ihania ruokia ympärilläni, näin vain punaisena huutavia varoituksia. Valmiskastikkeet aiheuttivat syöpää, ketsupit aiheuttivat syöpää, murot aiheuttivat syöpää, lihojen marinadit aiheuttivat syöpää, kermavaahto aiheutti syöpää, hedelmäkarkit aiheuttivat syöpää jne. Valmisruuat ne vasta vaarallisia olivatkin, jopa leivät ja margariini piti tehdä itse. Pahimmillaan jopa rokotteet, lääkkeet, sormivärit aiheuttivat ja  tietyt vaatteiden painatukset aiheuttivat syöpää kauhukuvissani.

En ollut töissä, joten päiväni kuluivat lasten lähettämisestä kouluun, touhuista pienimmän kanssa, lueskellen vaarallisista ruuista ja valmistaen kaiken mahdollisuuksien mukaan itse. Jos olisin voinut hankkia pihallemme lehmän, olisin sen tehnyt. Nyt tyydyin kaupan lihaan. Ja huom. tutkimustulokset punaisen lihan syönnin tai alkoholinkäytön ja syövän välillä eivät tehneet minuun vaikutusta, kuten ei myöskään kuitujen yhteys syöpien ehkäisyyn. Tutkimustuloksilla ei ollut väliä, uskoin niitä, jotka vakuuttavimmin kertoivat asiaansa.

Liikunta oli liikkumista energiankulutuksen ja lihasvoiman kasvatuksen vuoksi. Luojan kiitos siitä tuli myös hyvä mieli, mutta pelkästään mielihyvä ei olisi saanut minua ulos kodistani. Kuitenkaan sillä, että tavoittelin lihasvoiman kasvua, ei ollut vaikutusta siihen, ettäkö olisin oikeasti hankkinut tietoa kuinka sitä kasvatetaan.

Lopputulos

Arvaatteko missä jamassa lopulta olin? Olin jättänyt ruokavaliostani pois lähes kaiken "valmiin", eli kastikkeet, marinadit, jopa tietyt mausteseokset, paljon yksittäisiä ruoka-aineita sekä tietenkin myös viljat, perunat jne. Söin siis lihaa ja joitain hassuja kasviksia. Silloin kun muistin, sillä vasta tällöin aloin huomaamaan yhteyden ärtymyksen (tai oikeastaan silmittömän raivon) ja syömättömyyden välillä. Minun nälkäni ei tunnu vatsassa, se iskee nälkäkiukkuna ja tämä oli avartava havainto, mutta asiasta jollain toisella kertaa lisää. Lisäksi kieltolistalla oli liuta muitakin asioita, jotka eivät ole syötäviä, mm. pesuaineita. Podin huonoa omaatuntoa jos (ja perheellisenä KUN) salikäyntejä jäi väliin eikä aikaa ollut aina kovin pitkiin lenkkeihinkään. "Huomenna ryhdistäydyn" oli ajatuksenani usein iltaisin.

Jos jouduin syömään jonkun toisen tekemää ruokaa, olin varma, että nyt se syöpä iskee ja voin henkisesti pahoin vaikka itse ruoka olisikin ollut hyvää. Joku keksi perhekahvilassa kahvikupin kylkiäisenä oli kuin suoraan helvetistä. Eipä me kovin paljoa lopulta mieheni kanssa sitten enää ravintoloissakaan syöty ja treffi-iltoja vietetty.

Eihän terveyden ja hyvinvoinnin tavoittelu automaattisesti aja kaikkia tähän jamaan mutta se voi sen tehdä. Eikä se tapahdu NAPS yhtenä päivänä vaan muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa. Otat yhden asian työn alle, sitten toisen ja kolmannen. Alkupäästä ehkä vähän vuotaa, riippuen kuinka rutiineiksi olet jo saanut muutokset, ja mahdollisesti podet huonoa omaatuntoa siitä, ettet KYKENE taaskaan noudattamaan jotain itse tai jonkun muun laatimia vaatimuksia.

Mutta samoin kuin nuo hyvinvointiasi heikentävät asiat tulevat elämääsi yksi kerrallaan, niistä voi myös päästää irti ja ottaa hyvinvointia tukevia asioita tilalle. Yksi kerrallaan. Minulle oli lopulta helpotus päästää irti "tämä aiheuttaa syöpää" listasta. Vieläkin saatan kurkata ketsupista sokerin määrän, mutta muuten en oikeastaan suo ajatustakaan sisällölle. Ravintoloiden annokset syön kiitollisena, potematta syyllisyyttä. Se on vain pienen pieni osa kokonaisuutta, joka ei minua varmastikaan tapa.

Olen tiettyjä asioita joutunut opettelemaan uudestaan. Esimerkkinä kuopukseni rakastama hampurilaisharjoitus. Käymme perjantaisin (emme ihan joka perjantaina kuitenkaan) hampurilaisella. Syömme paikanpäällä ja samalla teen työtä omien uskomusteni kanssa. Lähes kaiken muun kanssa olen päässyt sinuiksi, mutta hampurilaisen syöminen, erityisesti siellä paikanpäällä, aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita ja jopa fyysistä pahaa oloa jälkeenpäin ja olen joskus jopa käynyt oksentamassa hampurilaisen pois. Niin vahvasti se on iskostunut ajatuksiini vaarallisena ruokana.

Onko jokin muuten muuttunut kun päästin irti haitallisista rajoituksista? Syön nyt siis kaikkea, tavoittelen lautasmallia enkä kiellä itseltäni mitään. Jos tekee mieli suklaata, minähän syön suklaata. Olen hyväntuulisempi, rennompi, nukun paremmin, jaksan treenata ja vaatekokoni pieneni.

Uskalla sinäkin horjuttaa uskomuksiasi ruuan suhteen ja päästä irti haitallisista. Siitä hyötyvät sinä itse ja myös läheisesi. Minun mieheni on erittäin kiitollinen, kun voi käydä jälleen ruokakaupassa ilman stressiä siitä, minkä tuotteetn nyt ostaa "väärin". Minun syömishäiriöni haittasi ja haittaa edelleen omaa ja perheeni elämää. En silti voi kuvitellakaan, millaista olisi sairastaa vaikkapa anoreksiaa.

Jos sinusta tuntuu, että sinä tai läheisesi kaipaat apua ruokasuhteeseesi, ota yhteys ammattilaiseen. Siis ihan oikeaan ammattilaiseen. Minä en sitä ole eikä ole kovin moni muukaan personal trainer, ravintovalmentaja jne. Apua ja tukea voit saada esimerkiksi täältä