Toisen helppo on toisen vaikea

19.01.2021

Juttelin tässä taannoin erään ystäväni kanssa omista elämistämme. Kaksi melko samaa ikäluokkaa (okei, myönnän olevani muutamankin vuoden vanhempi) olevaa yrittäjä-äitiä, joista molemmat nauttivat liikunnasta. Voisi kuvitella, että tarinamme kohtaisi muiltakin osin mutta tässä konkretisoitui valmentamisen haasteet.

Olen joskus aikanaan sortunut ajattelemaan, että jos minä kolmen lapsen äitinä pystyn esimerkiksi harrastamaan niin yhden lapsen vanhemmalle se olisi automaattisesti jotenkin helpompaa. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän äitien kanssa juttelen, siis oikeasti keskustelen, sen vakuuttuneempi olen siitä, ettei lasten määrällä ole mahdollisuuksien kanssa mitään tekemistä.

Olen myös joskus sortunut ajattelemaan, että perheen ruokkiminen terveellisesti olisi niin yksinkertaista, ettei vaan osta kaupasta epäterveellisiä asioita. Jälleen viisastun kerta kerralta enemmän kun keskustelen ihmisten kanssa. Se, että minulle omassa syömishäiriökuplassani "terveellinen" syöminen oli ykkösprioriteetti, ei tarkoita etteikö sellainen ihminen, jolle se on vaikka vain top kympissä, voisi elää ja syödä terveellisesti.

Olen myös todellakin sortunut luulemaan, että ulos kävelemään lähteminen olisi niin yksinkertaista, että senkun avaa oven ja lähtee. Ei se ole. Se ei todellakaan ole niin yksinkertaista. Minäkin olen ollut niin loppu, etten pysty nousemaan sohvalta eikä se ole kiinni puutteellisesta tahdonvoimasta.

Kun valmennan ihmisiä, jokaisella heistä on oma historiansa, oma nykytilanteensa ja ihan omat keinot, joilla eteenpäin päästään. Olisi silkkaa ammattitaidottomuutta myydä yhtä valmennusmuottia ja huutaa vielä päälle "sinäkin pystyt tähän! Pystyt kun vaan haluat tarpeeksi!"

Motivaatiota voi olla vaikka koko kylälle, mutta ei voimavaroja asioiden tekemiseen.

Jos jo itselleen mukavien asioiden tekeminen on korkean kynnyksen takana, ei todellakaan ole motivaatiopulaa jos ei pysty muutoksiin. Jotta voit edes keskittyä elämässäsi asioihin, jotka vaativat muutosta, täytyy sinulla olla voimavaroja siihen. Jos teet pitkää työpäivää, hoidat sairasta omaista tai vaativaa lasta, päälle parisuhdehaasteet, huoli töiden jatkumisesta ja rahojen riittävyydestä, nukut liian vähän, suoritat elämää, jätät sosiaalisen elämän, uuvut, masennut - kaikkia näitä tai edes yhtä, voit olla varma, että haaveilut mistään kokonaisvaltaisesta elämäntapamuutoksesta on turhia, sanoi se personal trainer mitä tahansa. Ei auta, että kuntosalilla on lapsiparkki, jos olet henkisesti totaalisen loppu. Ei auta karsia ruokavaliosta kaikki hiilarit hittoon jos olet henkisesti totaalisen loppu. Eikä se ihanan virkistävä juoksulenkki raikkaassa pakkassäässä virkistä kyllä yhtään jos olet totaalisen loppu.

Koska jokainen meistä elää omaa elämäänsä, en yksinkertaisesti voi ohjeistaa kaikille samaa "syö näin ja liiku näin niin laihdut". Se, että minulle on NYT mahdollista tehdä töitä, harrastaa, matkustaa ja viettää aikaa perheen kanssa, ei tarkoita, että se toiselle, näennäisesti samassa tilanteessa olevalle, olisi läheskään yhtä matalan kynnyksen takana. Eikä se tarkoita, että tämä olisi minulle aina mahdollista.

Kun siis seuraavan kerran olet edes ajattelemassa, että joku olisi vain laiska kun ei liiku kolmesti viikossa tai ei viitsi valita niitä terveellisimpiä kasviksia kaupasta, pysähdy ja lopeta. Jos olet tuomitsemassa itseäsi, lopeta sekin. Se, että joku toinen jaksaa ja pystyy, ei tarkoita, että sinun pitäisi sinun nykytilanteessasi jaksaa ja pystyä. Keskity tekemään asioita, jotka tuovat sinulle hyvää, niissä määrin kuin pystyt. Keskity ylläpitämään hyvää ja mahdollisesti poistamaan niitä tekijöitä, jotka vievät voimiasi.

Kuten minä ja tämä ystäväni, näennäisesti samassa tilanteessa, mutta oikeasti aivan eri voimavaroilla. Eikä kumpikaan meistä ole toista saamattomampi tai laiskempi tai huonompi tai parempi tai reippaampi tai mitä tahansa.